Pakkasta vähän yli neljä astetta, aika kova vastatuuli idästä. Lähdin hieman yli seitsemän. Aamuroskat ensin roskikseen ja sitten Apollonkatua pitkin Töölönkadulle. Tien pinnat vaihtelevasti puhtaita, välillä jäätynyttä lunta sopivasti huomiokykyä kiinnittäen. Sitten Kansallismuseon viertä pitkin Mannerheimintielle, jossa ylitystä joutuu valoissa odottamaan. Joskus aikaisin aamulla liikennettä ei vielä paljon ole, aamuruuhka on vasta tulossa. Kaikilla autoilla näyttää olevan kiire, nopeusrajoitukset eivät juuri autoilijoiden mieltä paina. Puiston reunassa leveämpi tie johtaa Finlandiatalolle, nykyään autojen määrä talon pihalla on kasvanut. Mutta kyllä sinne sekaan vielä yksi juoksijakin mahtuu. Toimistosiiven ikkunat ovat jo valaistut, työpäivä on sielläkin alkamassa. Alas johtavat portaat ovat vinossa rinteen suuntaan, aluksi vinouteen oli totuttelemistä, nyt olen löytänyt luontevan alas meno tavan. Portaiden lämmitys pitää ne sulana pienellä pakkasella. Ala-aukion reunaan on nykyään tehty risteäviä kulkuväyliä, osa suuntautuu keskustaan. Teillä on arkiaamuina kulkijoita, pyöriä joutuu varomaan, onneksi kilkuttelua ei juuri ilmene. Töölönlahti on saanut taas jääpeitteen, vain voimakkaammat virtaukset pitävät siltojen luona aukkoja auki.
Juoksureittini kaartuu kohti Linnunlaulua siltojen yli, vieressä kolkuttelevat aamuihmiset junilla töihin. Aamusarastus Siltasaaren suunnassa värittää taivaan rantaa. Vastatuulikin muuttuu sivulta puhaltavaksi, mikä helpottaa kulkemista. Vaatetukseni on säähän nähden onnistunutta, eikä aamun viileys haittaa ollenkaan.
Rantahuvilalla näyttää yövytyn, portailla on polkupyörä tallessa. Reittini ainoa mäki sujuu ripeästi, sitä ei juuri huomaa ja ylittäminen tuntuu mukavalta. Olen löysännyt juoksunopeuttani, minut saisi ripeä kävelijä kyllä kiinni, mutta toisaalta tämä nopeus sopii minulle hyvin, olen tottunut minut helposti ohittaviin nuoriin tyttöihin. Olen iloinen , että heitä juoksu kiinnostaa! Mäen päällä on nyt kiinni oleva kesäkahvila, asuinkäytössä olevia vanhoja puuhuviloita, yksi niistä on varattu kirjailijoille, nyt on vielä talojen pihoilla hiljaista. Kohta on lapsien hoitoon viennin aika. Reittini taipuu alamäkeen. Vieressä on radat ylittävä silta, jolta tulee lisää kulkijoita, osan mennessä keskustaan ja osan suunnatessa pohjoista kohti. Loivaa myötämäkeä on hauska lasketella, lisäsin vauhtia, kun kävelijä koirineen alkoi jo ohittaa minua. Vastapäätä sijaitsee Ooppera valoineen. Lahden pohjukkaan jostain syystä on runnottu teräspontti seinää, jonka takia reittini kävelytiellä on katkaistu ja joudun juoksemaan Helsinginkadun jalkakäytävää pitkin. Hetken päästä palaan rantaväylälle, joka kulkee rantakahvilan vieressä kohti Finlandiataloa. Väylä on puistosuunnittelun kohteena, mikä tarkoittaa lähinnä hienojen vaikkakin lahojen rantapuiden kaatamista. Uusia näyttää olevan vaikeaa saada tilalle. Oopperan edessä olevassa rantakahvilassa on valot päällä ja siivous käynnissä, mahtaako sinne tulla myöhemmin asiakkaita.
Oopperan alta virtaavan pohjavesiputken edessä on sulaa, jossa asuu talvehtivat sorsat, joita ruokitaan ahkerasti. Nyt näyttivät olevan sekä nälissään että kylmissään. Iso puu oli kaadettu ruokintapaikan vierestä, paksu runko makasi paikalla todisteena täystuhosta. Reitin toisella puolen on kesällä käytössä olevia lasten leikkipuistoja. Myös joku vuosi sitten rautaverkon varaan kiinnitetyistä käärmeen muotoa tavoittelevista kivistä oleva veistos on saanut kauniin lumikoristeen seurakseen.
Tieni kääntyy rannan suuntaa mukaillen , minä lähden risteyksestä kohti Mannerheimin tietä. Larin Paraskeen patsas jää oikealle kääntyessäni odottamaan jalankulun vihreää valoa tieni ylitystä varten.
Tämä lähes joka aamuinen juoksuni on sujunut taas hyvin, tunnen oloni virkistyneeksi ja kelvolliseksi jatkaa päivän askareita.
